Teemaviikko
Seuraava viikko saakin vähän twistiä, kun järjestetään pukeutumisen teemaviikko! Jokaiselle päivälle on määritetty oma, erityislaatuinen pukukoodinsa!
Maanantai
Maanantai on sinulle kuin uusi päivä! Pukeudu jollain aivan uudella tyylillä, jota ei voisi itseltäsi nyt edes kuvitella!
Tiistai
Tiistaina järjestetään jo pitkään toivottu liikennevalopäivä! Pukeudu omaa tilannettasi parhaiten kuvaavaan väriin. Tänä vuonna liikennevalopäivässä on osana myös jokeriväri, joka julkistetaan vasta kun koulu aamulla aukeaa.
Keskiviikko
Keskiviikkona on ristiinpukeutumispäivä. Osallistu siis avoimin mielin tähän tapahtumaan, sillä OPKH myös palkitsee niitä, jotka ottavat tämän päivän todesta
Torstai
Torstaina muistelemme pitkää etäopetusjaksoa etäkoulupäivällä! Pukeudu tavalliseen etäkouluasuusi - mutta muista että nyt kamera on todella päällä!
Perjantai
Kunnioittakaamme edesmennyttä opiskelijaa halutessamme siistillä tummalla vaatetuksella tai muulla kunnioittavalla pukeutumisella. Osaanotot opiskelijan läheisille ja ystäville kaikkien luonnontiedelukion opiskelijoiden ja työntekijöiden puolesta!